Pohjanmaan Peltopäivän näytteilleasettajamyynti sujui yli odotusten. Tapahtuma järjestetään Seinäjoen Ylistarossa 28.7.2016.
-Kiinnostus tapahtumaa kohtaan on ollut edellistä kertaa vilkkaampaa. Iloksemme voimme todeta, että näytteilleasettajatavoite ylitettiin, kertoo näyttelypäällikkö Henri Honkala ProAgria Etelä-Pohjanmaasta.
Näytteilleasettajia on 39, sekä alueellisesti että valtakunnallisesti merkittäviä toimijoita. Myös viljojen ja perunoiden koeruutuja on tulossa edelliskertaista enemmän, yhteensä lähes 250.
-Kyseessä on ammattilaistapahtuma, joka kattaa lajikkeet, lannoituksen, kasvinsuojelun ja kasvintuotannon tutkimuksen, Honkala toteaa.
Etelä-Suomen ProAgria-keskukset ovat järjestäneet vuodesta 2007 alkaen valtakunnallisen Peltopäivän Inkoon Västankvarnissa. Kysyntää alueelliseen Peltopäivään on ollut runsaasti, ja nyt se toteutetaan toista kertaa Luke Ylistaron tutkimusaseman ja Perunantutkimuslaitoksen ympäristössä. Järjestäjinä ovat ProAgria Etelä-Pohjanmaa pääyhteistyökumppaneinaan ViljelijänBerner ja Boreal Kasvinjalostus Oy.
Tapahtumaan on vapaa pääsy, mutta pysäköinti maksaa 5 euroa. Alueella on ruokailu- ja kahvimahdollisuus. Tapahtumaan odotetaan noin 1500 kävijää.
Pohjanmaan Peltopäivä järjestetään torstaina 28.7.2016 klo 10–15 osoitteessa Alapääntie 104, Ylistaro.